Friends of Khoy

Friends of KHOY: Julien ja arki lemmikin kanssa pienessä pariisilaisasunnossa

Friends of KHOY: Julien and everyday life with a pet in a small Paris apartment

Hiljaiselo Pariisin kaltaisessa miljoonakaupungissa kuulostaa mahdottomalta. Valokuvaaja Julien on kuitenkin onnistunut tekemään kodistaan rauhan tyyssijan, johon voi pitkän ja kiireisen päivän jälkeen vetäytyä viettämään aikaa kumppaninsa ja pariskunnan kissan kanssa. 

Rauhallisen elämän rytmi

Julien kertoo täydellisen päivänsä alkavan kupilla kahvia. Joko hän tekee sen itselleen kotona tai ostaa kahvin matkallaan päivän ensimmäisiin kuvauksiin. 

Matka kotoa kuvauksiin kulkee lähes aina tavarapyörällä. ”Se on niin käytännöllinen kaikkien kuvauslaitteideni kuljettamisessa”, hän kertoo. 

Julienin työpäivä ei pääty kuvauksissa. Niiden jälkeen hän palaa kotiinsa editoimaan päivän aikana otettuja kuvia. 

Kun työt on tehty ja päivä päätymässä, hän polttaa hiukan suitsukkeita, laittaa vinyylilevyn soimaan ja istahtaa olohuoneeseen nauttimaan kupin hyvää kahvia. 

”Se on aika yksinkertaista, mutta rakastan näitä hiljaisia hetkiä oltuani keskellä Pariisin melua ja vilinää”, Julien toteaa. 

Arkea tukeva tila

Monien muiden Pariisilaisten asuntojen tapaan Julieninkaan koti ei ole valtava. 

Pienessä tilassa asuminen on vaatinut totuttelua. Julien kertoo: ”Se ei ole helppoa, mutta ajattelen meidän pärjänneen pienin askelin.” 

Hän pitää tärkeänä omistaa kaikelle oman tilansa. Modulaariset kalusteet auttavat, sillä niillä saa muunnettua tilan toiseksi aivan hetkessä. 

Julienin mukaan on tärkeää käyttää aikaa oikeiden kalusteiden valintaan. On tärkeä pohtia, miten kalusteita voi yhdistellä toistensa kanssa, jotta arkinen elämä olisi nautinnollisempaa ja kaikki tarpeet tulisi täytettyä. 

Mitä KHOY tuo kotiin

Khoyn kalusteissa Julien kiinnitti huomiota ulkonäköön, modulaarisuuteen ja kestävyyteen. 

Kaikki kissanomistajat tietävät, että söpö pienen eläin voi saada paljon pahaa aikaan kynsien tullessa kontaktiin tekstiilisohvan kanssa. Kankaan kestävyys on Julienin kodissa siis tärkeää. 

”Kissani on raapinut sohvaa monia kertoja, ja kangas on silti täydellisessä kunnossa”, hän kertoo. 

Sohvan modulaarisuus tuo jouhevuutta. Julien toteaa: ”Se on helppo muuttaa mukavaksi majoitukseksi vieraille ja omaan rentoutumiseen tai elokuvan katsomiseen.” 

Julien valitsi kotiinsa KHOY King -vuodesohvan  sävyssä Soft Beige, siihen yhteensopivan ottomaanin sekä Terracotta Brown -tyynyt, jotka luovat hänen kotiinsa lämpimän ja yhtenäisen ilmeen.

Lue seuraavaksi

KHOY Wins the Red Dot Design Award
Friends of KHOY: Ju Schnee and the balance of creativity

Jätä kommentti

Tämä sivu on suojattu hCaptcha-tunnistuksella, ja hCaptchan tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.